Olen Mirella Mäkilä, kirjailija ja kirjagraafikko. Ihanaa kun tulit! Olen kirjoittanut kolme hilpeää romaania, Seuraavana Tampere, Tampereella rempallaan ja Äkkilähtöjä Tampereella.
Kustantajani on Otava ja ulkomaan oikeuksien agenttini on Mary Darby, Darby Literary agentuurista Lontoosta. Se on moro -TV-sarjan option on hankkinut Warner Bros. International Television Production Finland.
Se on moro! <3 Mirella
"Funlandia-palkinto on myönnetty kirjailija Mirella Mäkilälle Se on moro -sarjan kirjoista Seuraavana Tampere ja Tampereella rempallaan.
Vinhan kirjakauppa on perustanut uuden vuosittaisen palkinnon lukijoiden rakastamille hyvän mielen kirjoille. Palkinnolla on tarkoitus nostaa teoksia, joita harvemmin nähdään kirjallisuupalkintojen listoilla, mutta jotka ansaitsevat tulla huomatuksi. Funlandia-palkinto jaetaan vuosittain marraskuun puolivälissä ja sen valitsee Vinhan kirjakaupan henkilökunta.
"Se on moro -sarjan teokset ovat rakkauden tunnustuksia Tampereelle. Kirjat riemastuttavat Pirkanmaan ulkopuolellakin, sillä niiden aihepiiri ja kielellinen iloittelu koskettaa jokaista lukijaa. Niiden parissa saa nauraa ääneen."
20.5. Äkkilähtöjä Tampereella virallisesti ilmestyy!
20.5. Äkkilähtöjä Tampereella e-kirja ilmestyy
29.5. Äkkilähtöjä Tampereella äänikirja ilmestyy
26.5. klo 17 Haastattelu ja signeeraus, Suomalainen Kirjakauppa, Tampereen Hämeenkadun myymälä
12.6. n. klo 17-> Haastattelu ja signeeraus, Suomalainen Kirjakauppa, Helsingin Aleksin myymälä
Hulvaton lukuherkku Tampereen paluumuuttajasta aloittaa mutkatonta elämää ja ystävyyttä ylistävän Se on moro -sarjan.
Parisuhteelle pitäisi kai tehdä jotain, kun toinen alkaa viihtyä epäilyttävän pitkiä aikoja salilla, toinen yksin kotona ja koirasivustoilla. Mutta mitä? Koiranpentu, sanoo Roosa. Ero, sanoo mies.
Kun helsinkiläistyneen Roosan elämältä putoaa pohja, suuntia on vain yksi – Tampere. Vanhasta kotikaupungista löytyy majapaikka ja ystävän olkapää. Mutta voisivatko Pyynikin vehreät maisemat tarjota muutakin? Puskista ilmestyvän komean koiranulkoiluttajan tai unelmien juhannusheilan? Tai paikan, joka tuntuu kodilta?
"Kyä se vaan paree olis, että muuttasit takasi Tampereelle!"
© 2023 Otava (Kirja):
9789511464808
© 2023 Otava (Äänikirja):
9789511464846
© 2023 Otava (E-kirja):
9789511464839
© 2023 Otava (Pokkari):
9789511485346
Julkaisupäivä
Kirja: 22.5. 2023
Äänikirja: 22.5. 2023
E-kirja: 22.5. 2023
Pokkari: 28.3. 2024
Lukunäyte täällä.
Hilpeän riemukas ja humoristinen romaani Tampereen kokoisista unelmista ja oman suunnan etsimisestä.
Lähipiirissä solmitaan avioliittoja tai vähintäänkin avoliittoja, mutta Roosa ei kuulu edes ammattiliittoon. Olisiko jo aika sitoutua johonkin? Vakiintumista eivät helpota kaukana Helsingissä asuva ehkä-poikaystävä ja työpaikan yllä vaanivat tehostustoimet. Voisiko ratkaisu löytyä Tampereen Petsamosta, josta Roosa perii yllättäen puolikkaan talonmörskän? Entä kuinka hyvä ratkaisu on ryhtyä pyörittämään aamiaismajoitusta kanan kanssa?
Onnen avaimet löytyvät lopulta itseltä, eivät toisten taskuista, osoittaa ylistetyn Se on moro -sarjan toinen osa.
© 2024 Otava (Kirja):
9789511484905
© 2024 Otava (Äänikirja):
9789511484929
© 2024 Otava (E-kirja):
9789511484912
© 2024 Otava (Pokkari):
978-951-1-50842-7
Julkaisupäivä
Kirja: 9.4. 2024
Äänikirja: 15.4. 2024
E-kirja: 9.4. 2024
Pokkari: 20.2. 2025
Lukunäyte täällä.
Hersyvän hauskassa romaanissa pakoillaan pulmia ja päädytään yllätyslomalle.
Roosa on edennyt urallaan porafirman pääkonttorille ja päätynyt asumaan kesäkämppänsä ullakolle. Siitä hyvästä ansaitsee ainakin puolitoista aikuispistettä! Ei ole helppoa olla järkevä aikuinen, kun uudella kumppanilla on jotain salattavaa ja ystävällä houkutteleva mutta vastuuton ehdotus.
Mikä voisikaan mennä pieleen, jos heittää hyvästit pimenevälle kotikaupungille ja päätyy uinuvalle lomasaarelle äkisti ja salaa? Kun Tampere salaisuuksineen jää kauas taa, on aika selvittää, millaiset tunteet tulisi päästää päivänvaloon.
Funlandia-palkitun Se on moro -sarjan kolmannessa osassa opetellaan laittamaan happinaamari ensin itselle.
© 2024 Otava (Kirja):
9789511504351
© 2024 Otava (Äänikirja):
9789511504429
© 2024 Otava (E-kirja):
9789511504412
© 2024 Otava (Pokkari):
9789511508427
Julkaisupäivä
Kirja: 20.05.2025
Äänikirja 29.5.2025
E-kirja: 20.5.2025
Lukunäyte tulossa.
Funlandia-palkinto Se on moro -sarjan kirjoille Seuraavana Tampere ja Tampereella rempallaan vuonna 2024!
Storytel Awards -äänikirjapalkinnon ehdokkuus kirjalle Seuraavana Tampere vuonna 2024!
Storytel Awards -äänikirjapalkinnon ehdokkuus kirjalle Tampereella rempallaan vuonna 2025!
For rights availability information, please contact my agent Mary Darby on mary(at)darbyliterary.com.
More info in English here.